torstai 23. helmikuuta 2012

Diamonds (and shoes) are the girls best friends


Tämän kengän idea lähti siitä että tilasin tuollaisia ihania syötäviä timantteja ja halusin kokeilla niitä johonkin sekä näin Mansikkamäen blogissa remmikengän mallia. Niistä sainkin sitten idean kokeilla tätä kaksiväristä kenkää. Kaavat piirsin ihan itse koska en viitsinyt vielä ainakan muotteja nätä varten tilata. Massa on tehty mustasta ja pinkistä karkkimassasta. Ensin kaulitsin pinkkiä ja mustaa erikseen sitten laitoin ne päällekkäin ja kaulitsin niitä hieman lisää jonka jälkeen piirsin kaavojen avulla ääriviivat ja leikkasin ne irti terävällä veitsellä. Palat kiinnitin toisiinsa syötävän liiman avulla. Rusetin valmistin kun pyörittelin massan jämää käsissä ja siitä syntyikin aika veikeän näköistä ja en raaskinut sitä poiskaan heittää. Timantin liimasin syötävällä liimalla keskelle tuomaan hieman kimallusta. Kenkien kuivatuksessa käytin apuna folio palloja jotta palat kuivuivat muotoonsa. Katsotaan jos tämä päätyy vaikka oman valmistujaiskakun päälle ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti