keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Vihaisia lintuja ja vihreitä possuja ;)

 Pääsin tekemään angry birds kakkua pojan synttäri juhliin :) Toiveena oli tosiaan angry birdsit muuten sainkin ihan vapaat kädet. Tällaiseen toteutukseen sitten päädyin. Ideoita taas keräilin vähän ympäriinsä blogeista ja netistä ja päädyin sitten tällaiseen oman näköiseen toteutukseen. Tässä kuvassa näkyvät nuo possut vähän paremmin ja olinkin niihin ihan tyytyväinen. Possut ovat näköjään päässeet varastamaan kaikki lintujen munat pesineen päivineen.
 Kakku on ihan perus ohjeella valmistettu ja välissä on sitten sitä valkosuklaa - ja vadelmamoussea. Kostutus vadelmamehulla. Pinta vihreää sokerimassaa ja välissä vaniljakreemiä.
Tässä näkyy lintuja hieman paremmin. Tein tuon ritsankin mukaan ja painoin sille pienen montun tuohon kakun pintaan että pysyi hyvin pystyssä ;) Koristeet on tällä kertaa osaksi sokerimassaa ja osaksi marsipaania. Väreinä käytetty pastavärejä sekä elintarviketussilla hieman noita pienempiä yksityiskohtia tehty. :)

1 kommentti:

  1. Oii ihan mieletön! Tuollaisen kun saisi kummipoikani synttäreilleni. Hän on huuuge fani!

    VastaaPoista