perjantai 24. elokuuta 2012

Prinsessalinna ja Hevisaurus

Tällainen kakku lähti pienen pojan syntymäpäiville :) Koristeen valmistin jo etukäteen osissa. Ja siinä on häntäkin jo "pomppaa" kakusta mutta kuva ei nyt tähän hätään ehtinyt :(Valmistin erikseen siis pään,vartalon takkeineen ja vöineen sekä kädet ja hännän. Osat on yhdistetty pikeerin ja muutaman spaghetin pätkän avulla ;) Ja koriste sekä kakun päällinen on tuttuun tapaan sokeri-ja karkkimassaa. Itse kakku on se tuttu sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmaa ja valkosuklaata ;)  Massan alla on voikreemiä
Tämä linna oli pienen tytön syntymäpäiville ja ideoita hain taas netistä ja inspiraation tähän sainkin Kakkuhelmeltä tosin toteutuksesta tuli sitten ihan oman näköinen. Tornit,prinsessa ja kakut valmistin taas etukäreen että osat ehtivät kuivumaan ja sain kaiken liimattua kasaan elintarvikeliimalla. Itse kakku on suht samanlainen kuin hevisauruskin. Pieni synttärisankari vaikutti olevan halitoissaan kakun nähdessään joten olin itsekkin todella tyytyväinen :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Hello Kitty kertaa kaksi

 Nämä melkein identtiset mutta väritykseltään hyvin erilaiset Hello Kitty kakut lähtivät kahden pienen neiden syntymäpäiville viikon välillä toisistaan. Molempiin kakkuihin toivottiin hello kitty teemaa ja ainakin mansikoita täytteeseen. Tuntuu että mansikoita onkin tullut käytettyä kyllä koko vuoden edestä ;) Ylemmässä kakussa toivottiin kelta-punaista väristystä. Kittyyn katsoin mallia kuvasta ja ne on tehty sokerimassasta joka osa erikseen ja yhdistetty kakun päälle. Koristeeksi tein pieniä ruusuja mekkoon ja muita kukkia kakun reunalla kittyn värimaailman mukaan. Tämä kakku on koottu suklaisista kääretorttupohjista ja välissä on mansikkasosetta sekä suklaavaahtoa.
Tähän kakkuun on käytetty myös suklaisia kääretorttupohjia ja välissä on mansikoita sekä vaniljavaahtoa. Värimaailma on huomattavasti hempeämpi ja pidän molemmista kakuista omalla tavallaan :) Näistä huomaa hyvin miten väritys muuttaa koko kakun ilmeen. Molemmissa kakuissa pursotukset ovat tuttua flora vispiä.

Hääkakut

 Tässä ne nyt vihdoin on :) Hääkakut joita jännitettiin ja harjoiteltiin jo aikaisemmin. Näihin on paistettu 7 pohjaa ja käytetty monta litraa kermaa sekä muutama kilo sokerimassaa :D yhteensä munia sain näihin kulumaan (tuo alempana oleva gluteeniton mukaanlukien) 50 :) Olihan siinä vatkaaminen ;) Loppu tulokseen olen suhteellisen tyytyväinen vaikka kostean lämmin keli aiheuttikin ongelman jos toisenkin. Kerma ei halunnut vatkautua,massa suli käsiin,koristeet eivät halunneet kovettua ym. Kakkujen välissä on kakkupahvit ja sisällä tukikepit. Pohjat ovat ihan sokerikakkupohjia ja täytteet parin toiveesta valkosuklaata ja mansikkaa :) Koristeiden teon aloitin jo hyvissä ajoin ja tein niitä aikamoisen armeija onneksi sillä kaikki eivät säässä selvinneet :( Kakut täytin ja kuorrutin jo edellisenä iltana kotona ja seuraavana aamuna kuljetin ne juhlapaikalle jossa kokosin ja koristelin ne. Koristeet ovat tumman pinkkejä (kuvat valehtelevat) melkein fuksian värisiä liljoja,vaaleita ruusuja,lehtiä,perhosia ja muutama timantti.Kakkuja kiertää helminauhat.
Tässä hieman lähempää kuvaa koristeista ja gluteenittomasta&laktoosittomasta kakusta :)