keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

kakkuja matkan varrelta

 Ajattelin koota tähän vähän kakkuja joita olen tehnyt vuosien varralle :) Tässä on pari vuotta sitten ystävänpäiväksi tekemäni mansikka-pannacotta kakku. Idean tähän sain Kinuskikissalta
Tämä hempeä Hello Kitty lähti pienen tytön synttäreille viime vuonna
Tämä on ensimmäin star wars kakkuni ja tein sen pienen pojan syntymäpäiville viime kesänä :) 

Nämä kaksi ylintä kakkua lähtivät häihin ja aiheet ovat ihan toiveesta :) 
 Tässä harjoittelin hevi saurusta pojan syntymäpäivä kakkuun. Näköjään on tullut paljonkin maalattua jossain vaiheessa noita kuvia.
Tämä viime kesänä ratsastusta harrastavan nuoren neidin syntymäpäiville. Idea oli päässä parempi kuin toteutus tässä :D Tämän on siis tarkoitus esittää este kenttää hevosineen,esteineen ja muine tarvikkeineen
Ja tällaisen kakun tein tänä keväänä 90 vuotis syntymäpäiville :) Keväistä toivottiin ja tällainen siitä sitten tuli

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kuva Kakkuun


Onkin tullut vietettyä tässä hieman hiljaiseloa blogin suhteen olen nimittäin ollut kesälomalla :D Kakkuja on kyllä tullut tehtyä mutta kuvien kanssa on ollut pieniä teknisiä vaikeuksia. Joten palataan vähän tiheämpään postaus tahtiin heti kun saan vaan kaikki kuva koneelle siirrettyä. Tässä ylhäällä on pari kakkua jotka tein jo aikaisemmin keväällä. Näihin kokeilin ensimmäistä kertaa tuollaista valmista kakkukuvaa jotka tilasin valokuvista UllanUnelmasta.
Ylempi kakku lähti pienen prinsessan ristiäisiin ja toiveena oli tosiaan kuva pikkuisesta ja nimi jossakin muodossa kakussa :) Reunoille tein sitten kukkia ja perhosia. Kakku on koottu kääretorttupohjista ja välissä on mansikkaa,suklaata ja banaania. Kuvan alla voikreemi ja reunat flora vispiä.
Alempaan kakkuun toivottiin kuvaa perheen kissasta. Itse kakku on ihan tavallinen sokerikakku pohja vadelma ja valkosuklaa täytteillä. Reunat samaa flora vispiä kuin ylemmässäkin ;)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ylioppilas koristeet


 Tämän kevään ylioppilasjuhliin en tehnyt yhtään kakkua :D mutta koristeita tein sitten sitäkin enemmän. Yhteensä tein 8 tuollaista laattaa lakilla ja lisukkeilla. Nämä koristeet lähtivät kahtiin eri juhliin kummassakin tapauksessa sankarit valmistuivat taidelukiosta joten teemaa oli hyvin helppo valita ;) Näihin ylempiin koristeisiin haluttiin taidejuttuja ja käsitöitä esille. (harmi kun tuo neule kärsi nostettaessa :( )
 Tässtä toinen versio käsityökoristeesta. Koristeet on sokerimassaa ja lyyran virkaa toimittaa kultainen nonparelli.

                                                                                              Ja sitten meni kaki tällaistä taide versiota jossa maaleja ja värejä. Lisäksi tein toisaan tuollaisia omenankukkasia ja perhosia. Kakut on valmistanut sankarin äiti ja itse tosiaan vain tein koristeet :)
 Tällaisiiä versioita meni sitten toisiin juhliin. Sankari harrastaa viulun soittoa joten aihe oli taas helppo. Ja olin kyllä lopputulokseenkin tyytyväinen. (harmi vain kun taas tuo alempi kuva on suttuinen :(  no onneksi ylemmästä saa paremmin selvää) Lisäksi mukaan toivottiin tuollaisia pikku ruusuja ja väkersin siihen vielä nuppujakin lisäksi

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Angry Birds vol.4 ja mopseja

 Tämä angry birds kakku lähti työkaverini pojan syntymäpäiville. Koristeet on tuttua sokerimassaa ja osaksi marsipaania. Possujen rakennelma on koottu fanipalan tapaisista suklaapaloista. Kakku on ihan perus sokerikakkupohja ja välissä on mansikka- ja suklaamousset. Päällys on vaniljan makuista sokerimassaa joka mielestäni kyllä tuoksui ihan toffeelle ;)
Tämä mopsi kakku lähti taas toisille syntymäpäiville. Toiveena oli ainoastaan että kunhan kakussa on lemmikki mopsi ja välissä mansikkaa ja banaania. Tällaiseen toteutukseen sitten päädyin. Mopsit on tehty sokerimassasta muotin avulla ja maalattu pastaväreillä. Muut koristeet on muotoiltu käsin sokerimassasta. Kakun pintaan olen painanut pieniä tassun jälkiä jotka eivät valitettavasti kovin hyvin näy kuvassa.