lauantai 12. tammikuuta 2013

Pullaponit kukkaniityllä

 Otsikko tulee ihan syystä. Nämä kaksi poni kaverusta kun näyttävät olevan syöneen porkkanan jos toisenkin hyvällä ruokahalulla :D Tämä kakku lähti nuoren heppailua harrastavan neidin syntymäpäiville. Oikeastaan muuta toivetta en saanut kuin aiheen joten melko vapaat kädet sain toteutukseen. Kakku on itse 8 munan kääretorttupohjista koottu ja välissä on mansikka-vadelma hilloa sekä valkosuklaamoussea. Päällys on vihreää kaulintamassaa jonka alle olen sipaissut voikreemiä.
Tässä poneja hieman lähempää. koristeet on tuttuun tapaan sokeri-ja karkkimassaa osat olen liimannut syötävällä liimalla ja värityksissä käyttänyt pastavärejä. Reunat on sitä tuttua flora vispiä joka suostui tällä kertaa mainiosti yhteistyöhön. Joukkoon lisäsin hiukan vaniljakreemijauhetta varmuuden vuoksi. Nyt alan pelastamaan muutamia koriste ja kakku kuvia vanhasta kännykästä  jotta saan nekin joskus tänne asti

perjantai 11. tammikuuta 2013

Hiljaisuuden jälkeen :) Ninjagot ja prinsessa

 Ensimmäisenä pahoitteluni pidemmästä hiljaisuudesta. Joulu oli ja meni ja halusin nauttia siitä sekä uudesta vuodesta. Kiirettä sen sijaan on pitänyt ja yritän nyt saada päiviteltyä noita tekeleitä tänne blogingin puolelle etenkin kunhan saan kuvia ulos tuosta joulupukin tuomasta uudesta kamerastani ;) Tässä ensimmäisenä on ninjago hahmot jotka ovat ensimmäiset ikinä postittamani koristeet. Postitus sujui ihan hyvin kiitos pumpilin ja kuplamuovin vaikka pieniä paikkailuja taidettiin joutua paikan päällä vielä tekemään.Koristeet on tuttuun tapaan sokeri-ja karkkimassaa yksityiskohtiin käytetty elintarvike tussia,pasta-ja tomuvärejä.
Ja nämä koristeet lähtivät pienen prinsessan syntymäpäiville. Kakku on sankarin äidin tekemä itse tein siis vain koristeet. Toiveena oli prinsessa ja metsäneläimiä. Nalle oli mielestäni ainakin onnistunut. Ja prinsessaankin torneineen olin tyytyväinen