tiistai 8. lokakuuta 2013

Red Velvet Cake

Tässä kävi nyt taas näin ikävästi että tämä laiskahko bloggaaja unohti ottaa kuvan kakusta joka on nyt jo valitettavasti paremmissa suissa mutta ajattelin kuitenkin julkaista reseptin jo teille ja toivottavasti päivittää kuvan sitten jälkikäteen. Olen halunnut jo jonkin aikaa kokeilla tätä jenkkilän reseptiä ja nyt viikonloppuna siihen viimein tuli tilaisuus. Oma reseptini on oikeastaan sekoitus/muunnelma Kinuskikissan ja Pullahiiren reseptejä. Tai ainakin näistä hain inspiraation kakkuun.

Pohja:

4 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria (voit myös käyttää vaniljauutetta)
175g voita
3 munaa
2 dl ruokokidesokeria
1 dl sokeria
2 dl maitoa
1 dl piimää
1 ½ rkl valkoviinietikkaa
punaista elintarvikeväriä/pastaväriä

Täyte ja kuorrute:

250 g voita/suolatonta voita
1 prk philadelphia tuorejuustoa
1 ½ dl tomusokeria
1 ½ dl siirappia

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka valmiiksi (halkaisija 24 cm) Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja vuorotellen nesteitä sekoita koko ajan hyvin. Lisää lopuksi etikka ja väriäine. Pastaväri värjää parhaiten. Tarkkaa värin määrää on vaikea sanoa. Itse laitoin puolet tuubista ja mielestäni väri oli liian valju eli ensi kerralla väriä huomattavasti enemmän. Kaada taikina  vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa n. 50 min. Kakku saa mielestäni jäädä hieman raa'aksi sisältä tekee siitä vain mehevämmän. Anna kakun jäähtyä hyvin. Valmista kuorrute/täyte. Vatkaa voi ja tomusokeri kreemiksi lisää siirappi ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Leikkaa kakku 3 osaan. Levitä osa täytteestä 2 väliin ja levittele loput kakun päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti