torstai 28. helmikuuta 2013

must on tullu urheilu hullu :)


Kahden pienen pojan yhteiseen juhlaan toivottiin urheilu aiheista kakkua. Ja itse sankareita peliasuissa. Poikien kerrottiin pelaavan jos jonkinmoista peliä ja niistä valikoin tähän jalkapallon,sählyn ja jääkiekon. Halusin sitten tehdä kakkuun vielä maalinkin vähän samaan tapaan jonka olin joskus mansikkamäen blogissa nähnyt. Maalin reunukset tein sokerimassasta ja itse verkon pursotin pikeeristä. Ihan hyvin onnistui ensimmäiseksi kokeiluksi :D Muut koristeet ovat tuttuun tapaan sokeri-ja karkkimassaa. Itse kakku on koottu vaaleasta kääretorttu pohjasta ja välissä on mansikkamoussea.

maanantai 25. helmikuuta 2013

ei muumitaloa lukita yöksi


 Pienen herran 1 wee juhliin toivottiin muumikakkua ja lisäksi erillistä koristetta joka meni toisen kakun päälle. Halusin sitten lähteä toteuttamaan aihetta tutuista hahmoista (jotta sankarikin hahmot tunnistaisi) erilliseen koristeeseen päätyivät nämä muumimamma ja pappa. Hahmot ovat sokeri-ja karkkimassaa ja syötävää liimaa olen käyttänyt koristeiden kasassa pysymiseen.
 Itse kakkuun tuli sitten muumilaakson maisemaa jokinene ja taloineen sekä pikku myy,muumipeikko ja niiskuneiti. Valitettavasti tuo siltä oli yön aikana jääkaapissa päässyt hieman kostumaan eikä kuulemma myy oikein halunnut enää pysyä siltoineen pystyssä. Pahoitteluni tästä vielä :/ tekevälle sattuu
Kakku on vaaleaa kääretorttupohjaa ja välissä mansikkaa,banaania ja vaniljamoussea. Reunat on laktoositonta vispiä tällä kertaa. Ja päällä massan alla on voikreemi(laktoositon toki sekin) Koristeet ovat tuttuun tapaan sokeri-ja karkkimassaa. Yksityiskohdat tehty koristetussilla (siis syötäväksi kelpaavaa tietenkin) ja tomu-sekä pastaväreillä. Liimaukset syötävää liimaa mutta olisi pitänyt laittaa pikeeriä ;)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

jotain sinistä ja vähän pinkkiäkin


 Viime viikolla sainkin tehdä 3 eri vauva aiheiset koristeet tai no eri ja eri vähän värejä vaihtelin ;) Tämä ylin versio lähti pienen pojan ristiäisikakkuun :) Koristeeseen en saanut mitään tarkempia toiveita niin päätin mukailla mallia jolla tuon keskimmäisen kuvan koristeet jo olin tehnyt
 Näihin sain tarkat toiveet ja malli kuvatkin. Kukkia meni kyllä paljon enemmän mutta tuossa muutama mallina ;) Ihan pilkulleen en samanlaisia saanut kuin alkuperäisissä kuvissa oli mutta toivottavasti tarpeeksi lähelle kuitenkin nalle ja vauva onnistuivat. Lisäksi tosiaan toivottiin kukkia ja nimeonmaan ei ruusuja.
Sitten tein vielä tämän hempeilyn ystävälle rotinoiksi ;) Kaikki koristeet ovat sokeri-ja karkkimassaa yksityiskohdissa käytetty tomu-, kimalle ja pastavärejä.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Sekku tytön kakut


 Rakas serkkuni täytti vuosia ja toivoi sitten kahville kakkuja :) Pitkään piti miettiä mitä ihmettä keksin koristeeksi mutta päädyin sitten hänen siskonsa avulla tällaiseen ideaan. Koriste siis esittää serkkuani ja hänen koiraansa. Kakku on ihan vaaleasta kakkupohjasta välissä itse tekemää mansikkahilloa ja valkosuklaamoussea. Koristeet sokeri-ja karkkimassaa ja sokerihelmiä on kukissa koristeina. harmi kun unohdin ottaa koristeesta lähikuvaa olisi näkynyt kaulapannan "timantit" paremmin
Lisäksi lähti tämä suht yksinkertaisella koristuksella ollut kinkkuvoileipäkakku.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pulla Ponit v.2


 Ja taas poneja ;) piti tehdä heppa-aiheinen kakku nuoren neidin juhliin ja kun muuten sain toteutuksen suhteen vapaat kädet niin päädyin näihin poneihin taas :D jotenkin vaan tykästyin näiden tekemiseen. Toinen vaihtoehto oli maalata kakkukuva pitkästä aikaa mutta jätin sen idean myöhempää käyttöä varten.
Kakku on taas tuttu sokerikakkupohja (pitäisi kyllä alkaa testailemaan hieman jämäkämpiä pohjareseptejä muitakin kuin suklaa siis) ja välissä on mansikkahilloa sekä suklaamoussea. Reunat sitä flora vispiä kera vaniljakreemijauheen. Koristeet tein jo hyvissä ajoin ja ne ovat sokeri-ja karkkimassaa. Yksityiskohdat tomu-ja pastaväreillä tehty ja osat liimattu syötävällä liimalla kokoon

pika kakku


tätä kakkua voi kutsua jo todelliseksi pika kakuksi. Valmistukseen meni yhteensä n. 2 h ja aloitin siis ihan täysin alusta. Kun perus sokeri-muna pohja paistui uunissa väkersin koristeet ja täytteet valmiiksi. Nopea pohjan jäähdytys viileässä (olisi kyllä saanut jäähtyä enemmän olisi ollut helpompi leikata) Väliin laitoin itse tehtyä vadelmahilloa ja valkosuklaamoussea. Päällys flora vispiä kera vaniljakreemin ja koristeet sokerimassaa sekä hopeista tomuväriä.